Etusivu
Yhdistys
Tue toimintaamme
Lastensuojelu
Kansainvälinen adoptio
Kansainvälinen toiminta
Koulutus ja julkaisut
Muu toimintamme
Projektit
Yhteystiedot
Linkit
Viite
Olet tässä: Etusivu > Alasivu

Jorge Vila näyttää tietä nuorille

Teksti: Niina Mälkiä

 

DNI:n perustajalla ja pitkäaikaisella johtajalla Jorge Vilalla on yhä työhuone DNI:n Cochabamban-toimistossa, talon ylimmässä kerroksessa. Enää Vila ei kuitenkaan istu pöytänsä ääressä päivittäin, sillä vuosi sitten hän jäi virallisesti eläkkeelle. Tärkeää työtä Vila tekee silti joka päivä. Hänen ylläpitämänsä tukikodit, Yhteiset Lapsemme ry:n kummikohde, toimivat kuten ennenkin.

 

Nuorille miehille tarkoitetut tukikodit ottavat suojiinsa lastenkodissa kasvaneita poikia, jotka 18 vuotta täytettyään joutuvat jättämään lastenkodin ja selviytymään elämässä yksin. Vilan tukikodissa he saavat apua opiskeluun ja työssäkäyntiin sekä eväitä hyvän tulevaisuuden rakentamiseen.

 

Jorge Vilan kahdessa kodissa, hieman Cochabamban keskustan ulkopuolella, asuu viitisentoista nuorta miestä. Arkisin he eivät juuri toisiaan tapaa, sillä opinnot ja työnteko pitävät kiireisinä. Mutta sunnuntaisin talojen asukkaat kokoontuvat yhteisen pöydän ääreen.

 

"Jalkapalloa, jalkapalloa ja jalkapalloa, siinäpä ne tärkeimmät", on vastaus kysymykseen "mitä kuuluu?".  Pilkahdukset silmäkulmissa kertovat, että kyllä näille miehille muutakin kuuluu.

 

Jorge Vila on valmistanut koko joukolle lounaan, alkuruoaksi tomaatilla maustettua makaronikeittoa ja pääruoaksi perunasalaattia ja riisiä. Palan painikkeeksi juodaan vettä. Ruoka on yksinkertaista mutta herkullista ja katoaa nopeasti vadeilta. Lisämausteena ovat nuorten hyväntuuliset jutut.

 

Lounaan jälkeen on tarkoitus keskustella vakavammin, mutta ennen kuin vieras saa vastauksia, hänen on vastattava itse: Miksi haluat tietää tulevaisuuden toiveistamme? Mitä itse odotat elämältä? Miten suomalaiset nuoret elävät? Mitä sinä teit, kun olit meidän ikäinen?

 

Perheen puuttuminen on näille nuorille kipeä asia, mutta samalla se on myös yksi tärkeimmistä keskustelun aiheista. Jorge Vilan luona on koti, ja oma perhe, johon kuuluvat vaimo ja lapset, halutaan perustaa vasta sitten, kun siihen on varaa: kun opinnot on suoritettu ja käsissä on riittävän hyväpalkkainen työ. Siihen kuluu monilta pitkään, koska opinnot on rahoitettava osa-aikatyöllä.

 

Erään nuoren miehen suunnitelmissa perheen perustamisen vaihtoehtona on pappisseminaari. Asia pohdituttaa, sillä papiksi opiskeleminen veisi peräti seitsemän vuotta. Nuori mies ei kuitenkaan murehdi, sillä tulevaisuuden suunnitteleminen ja vaihtoehtojen miettiminen on hänestä hauskaa. Päinvastoin kuin vieruskaverin, joka korostaa, ettei hän halua rajata mahdollisuuksiaan määrittelemällä, mitä haluaa tai toivoo.

      

"Haluan pitää mieleni avoimena. Jos haluan vain jotain tiettyä asiaa, suljen pois jonkun toisen."

      

"Maailma muuttuu koko ajan, ja valittavissa on aina monta tietä. Kun on valinnut niistä jonkun, suunnan muuttaminen on vaikeaa", hän sanoo ja vilkaisee Jorge Vilaa. "Suunnan muuttamisessa tarvitaan apua."

Näille nuorille Jorge Vila tarjoaa apua ja tukea, mahdollisuuden kulkea eteenpäin. Ja tarvittaessa muuttaa suuntaa.

                       

Parituntisen keskustelun päätteeksi otetaan valokuva. Sen mukana Vila ja pojat lähettävät terveisensä Yhteiset Lapsemme ry:lle. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Ilma on miellyttävän kesäinen. On juuri sopiva hetki millekäs muulle kuin jalkapallo-ottelulle.

 

Ryhdy kummiksi Bolivian tukikodille. Kummimaksu 14 euroa /kk. Lue lisää

 

 

 

Edellinen sivu | Sivun alkuun | Tulosta tämä sivu