Teksti: Sini Cedercreutz

Acehilainen lapsuus sujuu tiiviisti perhe-, suku- ja kyläyhteisön piirissä. Toipuminen alkaa arkirutiinien paluusta 29 sotavuoden ja Aasian tsunamin jälkeen. Se iski pahiten alkupisteensä vieressä sijaitsevaan Indonesian Acehin maakuntaan. Usealle tsunami oli Allahin merkki taistelevalle kansalle. Moni mieskin heltyi kyyneliin, kun pitkän hiljaisuuden jälkeen totesin, etteivät hukkuneet siis kuolleet turhaan. Tsunamin ja konfliktin uhritkin ovat usein samoja ihmisiä ja tarpeet samanlaisia.  

Elämä ”meren nousun” jälkeen

Viime tapaninpäivänä tuli kaksi vuotta maanjäristyksestä ja hyökyaallosta, joka vaati 170 000 uhria runsaan neljän miljoonan asukkaan trooppisessa Acehissa Sumatran saaren pohjoiskärjessä. Vain kolme acehilaisvanhusta tiesi kertoa muinaisen acehinkielisen sanan smong tarkoittavan hyökyaaltoa, mutta kaikki tietävät tsunamin. Se tuhosi 800 kilometriä rantaviivaa Intian valtamereltä Malakan salmeen asti, 15 prosenttia viljelysmaasta ja paikoin 70 prosenttia rannikkojen infrastruktuurista.

Vasta runsas kolmasosa tarvittavasta 120 000 talosta on rakennettu ja lisäksi 85 000 taloa pitää korjata. 25 000 perhettä on vielä kodittomana ja noin 60 000 köyhää perhettä kärsii väliaikaisissa, ahtaissa tsunamiparakeissa odottaen kotejaan. Tavoite on saada kaikille koti vuoden 2007 loppuun mennessä.

Pääkaupungin Banda Acehin maan tasalle tuhoutuneet alueet ovat ”tyhjää maata”. Siellä saattoivat leikki-ikäiset liimautua viereeni orpokotivierailulla. Kauhunsekainen ilo kumpuili, kun koppasi jonkun tenavan syliinsä ja tarinoi täysin epäuskottavasti vaikka siitä, miten Suomessa kävellään jäätyneen meren päällä ja onkiminen tapahtuu rei’istä.

Meri herättää lapsissa vielä tätä sekavampia tunteita. Nuorten parissa runoilu ja laulukilpailut ovat suosittuja pienempien lasten piirtäessä riipaisevasti. Jotkut lapset reagoivat hiljaisuuteen vaipumisella, toiset vihalla, ylivilkkaudella tai nukkumisvaikeuksilla. Jäljelläolevien huoltajien on vaikeaa auttaa lapsia, koska he ovat itsekin avun tarpeessa.

Orpokodeissa ja kouluissa on huutava pula kirjoista, askartelutarvikkeista ja tukihenkilöistä. Sijaisvanhemmista on pulaa. Erään leskeksi jääneen autokorjaamomiehen perhe koostuu nykyään kolmesta naapurin orpoveljeksestä, jotka ovat myös hänen uusia oppipoikiaan. Eräs vanhojen rouvien naapurustoverkosto on muuttunut vapaaehtoisiksi sijaisisovanhemmiksi.

Köyhyys on myös pakottanut monet vanhemmat laittamaan lapsensa orpokoteihin, koska perheillä ei ole varaa ruokkia, kouluttaa ja vaatettaa lapsiaan. Brittiläisen Pelastakaa Lapset -järjestön mukaan orpokodit jopa hyötyvät lapsiluvun nostamisesta, ja nyt olisikin aika tukea vanhempia. Kahdeksan kymmenestä acehilaisesta on kuitenkin jo sitä mieltä, että tsunamiapu on menossa oikeaan suuntaan. Toisaalta joka kolmas YK:n lastenavun järjestön Unicefin kyselyn vastaaja haluaisi osallistua enemmän kyläyhteisönsä auttamisen suunnitteluun.

Rauha!

Tsunamin iskiessä Vapaan Acehin Liike (GAM) kävi vielä epätoivoista sissisotaa hallituksen joukkoja vastaan. Vuodesta 1976 on menehtynyt ainakin 15 000 ihmistä. Kotien menetys, sisäinen pakolaisuus ja siviilien kärsimykset merkitsevät sitä, että lähes kaikilla acehilaisilla on omakohtaisia kokemuksia menetyksistä. He ovat menettäneet puolisonsa, lapsensa tai sukulaisensa. Tsunami nopeutti rauhanprosessia.

Vihdoin 15. elokuuta 2005 osapuolet solmivat Helsingissä rauhansopimuksen. Sen toteutusta valvomaan lähetettiin EU-vetoinen, viiden ASEAN-maan tukema, Aceh Monitoring Mission (AMM), jossa moni suomalainenkin palveli vuosina 2005-2006. Rauha helpotti tsunamin jälkeistä jälleenrakennusta ja Indonesian hallitus aloitti konfliktinjälkeisen jälleenrakennuksen kansainvälisen avustusyhteistön tukemana.

Sodan jälkeen

Helsingin sopimusta seurasi välitön automaattiaseiden rytinän vaikeneminen myös AMM:n kaukaista Blangpidien aluetoimistoa ympäröivillä riisipelloilla. Rinteiden puutarhoista, vuoriston metsistä ja mereltä saattoi jo etsiä elantonsa turvallisesti. Tätä sanomaa kuulutettiin kaikkialla, ja sitä kerroimme myös yhdessä osapuolten kanssa kyläkokouksissa, kouluissa ja missä tahansa liikuimmekin.

Me sotilas- ja siviilitaustaiset tarkkailijat totuimme siihen, että milloin tahansa saattoi ovesta astua ex-sissejä, sotilaita, poliiseja tai paikallishallinnon edustajia – rauhanprosessin partnereita – joita kykyjemme mukaan avustimme sillanrakentajina.

Yleisesti pidettiin tärkeänä taistelujen tuhoaman moskeijan ja koulun korjausta. Yksityisesti meiltä haettiin kuuntelevaa korvaa tai turvallisuustakuita, joita emme voineet antaa. Sen sijaan järjestimme tapausten yhteistä selvittämistä vakuuttaen, että kyse oli vain yksittäistapauksista; sissien ja turvallisuusjoukkojen paikallisjohtajat tekivät yhteistyötä vuorokauden ympäri.

Köyhille ja sairaille vakuutimme, että sosiaali- ja terveyspalvelut olivat jo yhtäläisesti saatavilla. Vain jokunen metsissä syntynyt sissien lapsi parahti ulvomaan ulkomaalaisen nähdessään. Muutoin yleinen rauhanjano teki tarkkailijoista jonkinmoisia sankareita lasten ja nuorten parissa.

Kerran AMM-tiimini kutsuttiin kahden kylän juhlaan keskustelemaan etenevästä rauhanprosessista meunasah’issa eli kylän tapaamispaviljongissa. Siirtyessämme kunniavieraina aterialle usean vuohen lahtauspaikan ohi löysimme talosta alueen konfliktiorvot. Muutama tusina vaitelaita lapsia tervehti aikuisia hyvinkasvatetun kunnoittaen; jokainen nosti vieraan oikean käden otsalleen syvään kumartaen.

Verenvuodatuksen jälkeisessä ’viilentymisrituaalissa’ peusijeuk osoitetaan keskinäistä anteeksiantoa ja varakkailta odotetaan hyväntekeväisyyttä yhteistön heikoimmille, orvoille. Maakunnassa on suuri pula trauma-avusta. Ainoa 400 hengen mielisairaala on pullollaan. Uskonto ja perinteisesti tiiviit perheyhteydet auttavat.

Nuorille hyvää asennekasvatusta ovat suositut jalka-, lento- ja sulkapallo. Kerran erään kylän ennen keskenään vihamieliset nuoret pyysivät tukeamme yhteiseen laajaan lentopalloturnaukseensa. Lapset pohtivat mielellään yhdessä sitä, mitä kukin voi tehdä rauhan eteen päivittäisessä elämässään, kuten kerran eräässä kansallisen muslimijärjestön Muhammadiyah’in paikallisosaston konfliktilasten orpokodissa.

Islamilaiset ja valtion koulut innostuivat monella alueella järjestämään piirustuskilpailuja aiheesta Mitä rauha minulle merkitsee? Käytännön vastauksesta kävi Acehin islamilaista perinnemusiikkia hyödyntävän rock-tähden Raflyn rauhankonsertti vain muutama kuukausi taistelujen jälkeen. 10 000 maalaisalueen asukasta kokoontui yöpimeällä loppuneeseen konserttiin. Sotilaiden avustamat poliisit olivat toimettomia, kun onnelliset perheet ja rekkalastilliset ”rauhan huumaamia” ihmisiä palasivat soihtuineen koteihinsa.

Työläs mutta lupaava tulevaisuus

Aseiden vaiettua ja yleisen laillisuuden palattua on kestävän rauhan rakennus silti vasta alussa. Valtion avustusohjelmien ’sosiaalinen tuki’ ja ’taloudellinen vahvistaminen’ saavuttavat konfliktin uhriryhmiä epätasaisesti ja hitaasti.

Kaikki alkaa aseensa laskeneista miehistä (ja naisista) sekä ex-vangeista, jotka on integroitava nopeasti yhteiskuntaan. ”He ovat kuin härkä, joka vetää sitten loput eli vankkurit perässään”, kertoi eräs ex-sissijohtaja yleisölleen. Heitä ei suosita, vaan ”he ovat vain kuin vanhin kolmesta sisaruksesta, joka köyhillä vanhemmilla on varaa kouluttaa. Myöhemmin hän auttaa nuorempia sisaruksiaan.”

Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö (IOM) julkisti juuri vuosi sitten tekemänsä tutkimuksen tulokset Acehin konfliktinjälkeisen mielenterveyden tilasta. Esimerkkialueilla 66 prosentilla 17-29-vuotiaista miehistä oli omakohtaista kokemusta kuristamisesta tai hukuttamisesta tai pahoinpitelyn seuraksena vaikeita päävammoja, 41 prosenttia tutkituista oli menettänyt perheenjäsenen tai ystävän ja 38 prosenttia oli paennut palavista rakennuksista. Trauman taso on Bosnian ja Afganistanin luokkaa.

Avustustyö on kuitenkin täydessä käynnissä. Tsunamiavustus jatkuu vuoteen 2009.

Tammikuussa Unicef avasi maakunnassa ja läheisellä Niasin saarella 227 äiti- ja lapsiklinikkaa. Nämä perheterveysasemat tarjoavat Acehissa aivan uutta lisääntymisterveys- ja vastasyntyneiden apua, muutama myös lastensuojeluapua.

Bodyshopin Children on the Edge ja Unicefin tuella yksi ensimmäisistä avatuista lapsi- ja yhteisökeskuksista Banda Acehissa tarjoaa leikkiä esikouluikäisille tsunamin kauheuksista selviytymiseen ja paikan naisten ryhmille tavata, mutta myös indonesialaisittaisin tavallisille ihmisille harvinaisen päiväkodin. Kaupunginosassa asuu 1 500 koditonta ja satakunta tsunamiorpoa.

Kansainvälisen Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun federaatio oli ensimmäisiä tsunamin jälkeen paikalle tulleita ja auttaa uhreja sekä sanitaatio-ja vesiongelmissa että psykososiaalisesti. Indonesian Punainen Risti toteuttaa psykososiaalisia apuohjelmia kouluissa ja Unicef antaa trauma- ja medikaalista apua lapsille yhteistyössä paikallisen terveysviraston ja sairaalan kanssa.

Rauhanprosessi etenee yli odotusten. Rauhansopimuksen lupaama Acehin hallintolaki hyväksyttiin viime kesänä ja niinpä joulukuussa pidettiin ennennäkemättömät, demokraattiset paikallisvaalit. Äänestyvilkkaus jätti häpeään kaikki tunnetut demokratiat. Uusi kuvernööri sai paljon ex-sissien ääniä mutta hän onkin liennytys- ja yhteistyötahtoinen. Hän haluaa keskittyä perusterveydenhuoltoon, voittaa suuren työttömyyden ja köyhyyden sekä muuttaa perusopetuksen ilmaiseksi. Muun muassa opettajista on pulaa, vaikka yleinen lukutaito on toistaiseksi hyvä.

Juuri nyt acehilaiset haluavat unohtaa menneen ja katsoa tulevaisuuteen. Olikin julmaa, kun vuodenvaihteen rankkasateet ja ylänköjen laittomat hakkuut johtivat kaakkois-Acehin jokien suurtulviin, joissa 300 000 ihmistä menetti kotinsa 90 000 talon tuhoutuessa. Sitkeä Aceh on tutustumisen arvoinen. Kuka vain voi nyt lomailla siellä turvallisesti – tosin Suomi on nyt niin pop, että suosio kannattaa varautua ansaitsemaan yhä uudelleen.

Kirjoittaja on toiminut AMM-tarkkailijana ja YK:n Acehin konfliktinjälkeisten ohjelmien neuvonantajana. Yhteydenotot: sini.prahu@kolumbus.fi

Edellinen sivu | Sivun alkuun | Tulosta tämä sivu